Hei pitkästä pitkästä aikaa!
Viimein olen saanut älyttyä miten tuo netin jakaminen onnistuu - siinä meni kauan, mutta onnistuihan se lopulta.
Paljon on viimeblogin jälkeen tapahtunut. Työpaikka on vaihtunut päiväkodista hevosten seuraan, eli ratsastustallilla työskentelen ja se on se minun homma, ei se, missä olin vuoden rättiväsyneenä. On mielenkiintoista tajuta että kun aiemmin on halunnut jotain niin kiivaasti ja intohimoisesti, onkin jotain aivan muuta kuin haluaisit. Tämä osui minullekin. Päiväkodin työt loppuivat ja ehdin jo ajatella että sinne meni se unelma. Mutta kun nyt olen ollut 2½ kk tallilla töissä, tajusin että mitä olen ajatellut? Tämä on se minun juttuni, tänne minä kuulun. Tämä ympäristö on paljon rauhallisempi ja impulsiivisia ärsykkeitä tulee paljon vähemmän kuin päiväkodissa, missä kävin ylikierroksilla enkä kyennyt kunnolla keskittymään. Nyt on paljon helpompaa keskittyä, nauttia hevosten seurasta ja huomata että voimat riittävät kaikkeen muuhunkin töiden jälkeen. Parasta!
Olette varmaan ihmetelleet miksi en ole kirjoitellut vaikka netti olisikin jo hallinnassa ja taju siitä miten uuden puhelimen kanssa sen jakaminen toimii. Syy on niin yksinkertainen. Kiire, kiire, unohtaminen, kiire. Ja ympäristö talossa on muuttunut. Ennen kun asuin yksin, olen saanut tänne miehen mukaani. Asunut kanssani 4kk ja siltä se bloginkin ajalta näyttää - hiljaiselta. Lupaan kuitenkin, että en enää hylkää teitä niin pitkäksi aikaa, se on varmaa. Lisäksi kun en ole ollut täällä, olen piirtänyt - ihan vain sen takia että saisin inspiraatiota tännekin. Toki jos aiheeni täällä koskee fass'ia, se koskee myös minua.
Kerroin siitä oikeasta silmästäni joka karsasti, niinhän? En kertonut siitä sen enempää kuin että olin leikkauksessa ja hyvin meni. Oikeasti minulla karsasti reilun vuoden ennen leikkausta. Sitä edelsi useita käyntejä Hyksissä monen tunnin tutkimuksissa - soittoja perään että hei, kokeillaan tällaista ja tuollaista jos auttaisi. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Prismakalvo joka huijaa silmää katsomaan suoraan piti olla minulla vain 3kk. Loppupeleissä se oli 6kk. Leikkauksen jälkeen jäin sairaalaan yöksi koska olin niin huonossa kunnossa nukutuksen jäljiltä. Olin soittanut äidille ja manannut kuinka hän oli huijannut minua siitä että pääsisin heti ylös ja ei olisi mitään ongelmaa. Hah, hauska mielikuva että äiti oli leikkauksen (oli mikä oli) jälkeen valmis juoksemaan maratonin ja minä tunnen itseni puolikuolleeksi! Lopputulos kuitenkin paransi haavat kun sain näkökykyni takaisin ja vieläkin jaksan ihmetellä miten kaunis maailma on kun näkee oikein! Suorastaan yllätyin miten hyvin ihmissilmä näkeekään! Kuulostaa koomiselta, tiedän, mutta kokeilkaa itse laittaa silmät kieroon ja kuvitelkaa se näkökyky yli vuodeksi ilman että saatte näkönne normaaliksi. Aivan hirveää soopaa.
Toivon enää, ettei karsastus tule uudestaan - vaikka lääkärit kertoivatkin mahdollisuuksista tähän. Positiivisuus kunniaan, kiitos.
Elämä ei ole niin kamalaa kuin mitä ajattelee, kaikkeen löytyy ratkaisu ! Ja nyt, hyvät lukijat, aion palata teidän iloksi. Seuraavan blogin kirjoitan tämän tai ensiviikon aikana. Rakastan teitä, kiitos kun olette olemassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti